Tervetuloa kotisivuilleni !![]()
Minua on luonnehdittu seuraavasti: luotettava, turvallinen, rehellinen, aidosti suomalainen. Suomalaisuutta tulee puolustaa oikeudenmukaisella tavalla. Tärkeimmät vaaliteemaniTasa-arvoinen vanhusten hoito, terveydenhuolto ja peruspalvelujen järjestäminen. Lasten ja nuorten terveys- ja koulukysymykset Valtuutettuna olen toiminut kasvatus-ja opetuslautakunnassa 10 vuotta. Olen työskennellyt koulujen tason parantamiseksi. Kalevan alakoulu oli pitkään huonossa kunnossa. Monia vuosia esitin uutta Kalevan koulua ja sen rakentaminen lähti liikkeille valtuustoaloitteestani. Meillä on ollut uusi noin 400 oppilaan Kalevan alakoulu jo monia vuosia. Koulukiusaamisen kitkeminen kokonaan pois on tärkeä tavoite. Seuraavalla valtuustokaudella Keskuskoulu joko peruskorjataan tai rakennetaan uusi koulu yläkouluksi. Urheilukenttä säilytetään. Ympäristöasiat ja luonnonsuojelu painavasti esillä kaupunkisuunnittelusta Asemanseudun suunnittelu arvokasta asemamiljöötä kunnioittaen on seuraavan valtuustokauden tehtävä. En kannata massiivista tornitalorakentamista asemanseutuun. Kannatan koko alueen arkkitehtikilpailua. Työllisyys, toimiva talous ja hyvät peruspalvelut ovat keskeisiä. Kaupunkilaisten turvallisuuteen on lisättävä toimenpiteitä. Väkivallan lisääntyminen vaatii |