Kuka olen ?


leena_1.jpgLeena Riikonen (os. Miettinen )s.1948

Erikoissairaanhoitaja ja asiantuntijaterveydenhoitaja

Viime vuosien tärkeimmät luottamustehtäväni

  • Keravalla kaupungin valtuutettu 14 vuotta
  • Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen 10 vuotta
  • Valtakunnallisen Tehyn terveydenhoitajajaoston 
    puheenjohtaja 2000- luvulla
  • Kansanedustajaehdokas 2007
  • Keravan Energian hallintoneuvoston varapuheenjohtaja kuluneella 4- vuotiskaudella 2017-2021

Mitä kertoisin itsestäni?

Kotikaupunkini on ollut Kerava n. 35 vuoden ajan.  

Lapsuuden- ja nuoruudenkotini oli pienviljelystila Iisalmessa.  Koti oli turvallinen paikka, jossa tehtiin paljon työtä ja korostettiin vastuuta ja rehellisyyttä. Näillä eväillä olen elämässäni pärjännyt. 

Tulin Helsinkiin Iisalmesta vain matkalaukku mukanani nuorena sairaanhoitajana töihin aluksi Töölön sairaalan tapaturma-asemalle 1972. 

Helsingissä ja Espoossa asuin 15 vuotta ja sain aikanaan perheen: Puoliso on insinööri Pekka Riikonen ja perheemme kaksi aikuista nuorta miestä asuvat Helsingissä ja tekevät työtä Helsingissä.

Olen tehnyt hoitotyötäHelsingin Yliopistollisessa Keskussairaalassa ( HYKS ) noin 15 vuotta mm. opetus- ja esimiestehtävissä. 

Nykyään työskentelen Keravan terveyskeskuksessa väestövastuutiimissä terveydenhoitajana. Parasta työssäni ovat ihmiset. Olen voinut tehdä työtä kauan ja opiskella ajoittain. Olen nähnyt monia kohtaloita, elämää ja kuolemaa. Olen pyrkinyt tekemään parhaani sillä paikalla, missä kulloinkin olen - välillä onnistuen paremmin, välillä huonommin. 

Toiminnastani on Tasavallan presidentti myöntänyt minulle vuonna 2007 Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I-luokan mitalin kultaristein. 

Harrastuksistani mainittakoon, että pyrin pitämään yllä kohtuullista terveysliikuntaa. Pyöräilen Keravalla päivittäin, kävelen ja käyn uimassa. Luonto on aina ollut minulle suuri voimanlähde. Metsän tuoksut, kimaltavat vedet, niittyjen vihreys kuin myös syksyn ruska ja talven luminen luonto hoitavat mieltä ja sielua.

Luen ja kirjoitan sekä osallistun yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kesällä mökillä luin uudelleen Mika Waltarin "Sinuhe egyptiläisen", jonka sanoma on aina yhtä puhutteleva. Toinen kirja, jonka haluan mainita ja jonka voi lukea useita kertoja, on Axel Munthen "Huvila meren rannalla", joka on hienosti kirjoitettu kokoelma tapahtumista ja elämästä yli sata vuotta sitten, myöskin lääkärin muistelmiksi mainittu.   Munthen kirja on matka ihmisen sisimpään, moraaliin ja ihmisyyteen. Vaikka se on ilmestynyt jo vuonna 1929, sitä myydään edelleen monilla kielillä satojatuhansia kappaleita - tuotto menee luonnon- ja eläintensuojeluun. 

Kunnioitan rehellistä ja oikeudenmukaista ihmistä, joka omalla paikallaan tekee parhaansa. Eräänä kesänä Ahvenanmaalla pyöräillessäni pysähdyin katsomaan ulkosaariston kirkon oven yläpuolella olevaa tekstiä: "Vaikka minä rakentaisin asuntoni merien ääriin, myös siellä Sinun kätesi johdattaisi minua." Tämä sopii myös minun elämänfilosofiaani.

kuva_01.jpg
kuva_02.jpg